Ennen käytiin lavatansseissa, sittemmin baareissa ja nykyisin hmm... läppärillä?
Välillä kuulee hauskoja tarinoita kuinka ihmiset ovat löytäneet toisensa kummallisten yhteensattumien myötä. Tuntuu että nämä tarinat ovat harvinaisia poikkeuksia. Jotkut taas kertovat löytäneensä oman ihmisen perinteisesti baarin tanssilattialta. Yhä useampi tuttava kuitenkin kertoo löytäneensä puoliskonsa intternetin ihmeellisestä maailmasta. Kai se on sitä nykypäivää, vaikka tällaisesta tarinasta on usein romantiikka kaukana. Mutta jos on löytänyt maailman ihanimman ihmisen, eihän sillä ole mitään väliä mistä se on löytynyt.
Itsekin olen turvautunut nettipalveluihin aika ajoin. Pidemmän päälle se on kyllästyttävää ja tulee sellainen olo kuin olisi myynyt kasvonsa. Kuitenkin nettipalveluista olen löytänyt monta kaveri-miestä, jotka ovat pysyneet vuosia hyvinä ystävinä. Olen tutustunut heidän kavereihin ja nykyisiin vaimoihin ja saanut sitä kautta lisää kavereita, mikä on tietysti mukavaa.
Myös moni seurustelusuhteistani on saanut alkunsa nettituttavuudesta. On siellä ihan hyviäkin ihmisiä, olenhan itsekin ollut kröhöm! :D
Baareissa en juuri käy enkä käytä alkoholia. Selvinpäin on vaikea ihastua alkoholia hönkäilevään rinssiehdokkaaseen.
Kassajono- tai bussipysäkkirakkauksia tapahtuu vain elokuvissa - kertokaa jos olen väärässä?
Ensimmäisen poikaystäväni löysin metsästä joskus yläasteella. Se oli ehkä kaikista romanttisin kohtaaminen kaikista. Tapasin saman ihmisen yli kymmenen vuoden jälkeen uudestaan nettipalvelusta. Käytiin kahvilla ihan vaan siksi että oli hauska nähdä pitkästä aikaa. Tai ajatus oli hauska, muuten tilanne oli suoraan sanoen jäätävä:
16-vuotiaasta hintelästä teinipojasta oli kasvanut pieni ja pyöreä pehmeäsorminen insinööri. Punastelu ja nieleskely eivät olleet vuosien saatossa helpottaneet ollenkaan. Koin tilanteen todella teennäiseksi ja vaikeaksi siinä mielessä, ettei juttu vaan tahtonut kulkea. Toinen osapuoli sen sijaan yllätti kertomalla kuinka mukavaa on jutella jonkun kanssa näin lennokkaasti ja että on välillä miettinyt että voisi jutella joskus enemmänkin ihmisille. Meillä taisi olla hieman eri käsitys hyvästä ja antoisasta keskustelusta. Lopulta lähetin vaivihkaa hätäviestin ystävälleni, että soittaisi minulle ja tekisi minusta kiireisen. Kamalan noloa, eihän näin sais tehdä, mutta en vaan kestänyt enää hetkeäkään! "Jouduin" siis valitettavasti lähtemään, koska ystäväni "tarvitsi apua." Sen jälkeen emme ole nähneet edes vanhingossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti